EURA 2021 -tietojärjestelmä
Osallistuminen EU:n sosiaalirahaston (ESR) rahoittamaan hankkeeseen.
Säädökset edellyttävät, että rekisterinpitäjän on raportoitava EU:lle kaikista hankkeisiin osallistuneista henkilöistä lukumäärätietoja, jotka tallennetaan työ- ja elinkeinoministeriön EURA 2021 -nimiseen tietojärjestelmään. Kaikki tiedot raportoidaan ainoastaan summatasolla. Yksittäistä henkilöä ei voida tunnistaa raportoitavista tiedoista. Lakisääteisen raportointivelvollisuuden täyttämiseksi henkilötiedot luovutetaan Tilastokeskukselle tilastollisen aineiston muodostamista varten. Raportoitavien tietojen avulla saadaan selville, millaisia tuloksia hankkeiden avulla on Suomessa saavutettu.
Mitä tietoja osallistujasta kerätään?
Aloitushetkellä kerätään osallistujan henkilö- ja yhteystietojen lisäksi aloituspäivämäärä, korkein koulutustaso, työmarkkina-asema aloitushetkellä sekä työttömyyden kesto, mikäli osallistuja on aloitushetkellä työtön.
Lopetushetkellä kerätään osallistujan lopetuspäivämäärä, työmarkkina-asema lopetushetkellä sekä tieto mahdollisen tutkinnon suorittamisesta tai ammattipätevyyden saavuttamisesta hankkeen ansiosta.
Lisäksi kerätään osallistujan yhteystiedot, jotta hanketoteuttaja voi olla osallistujaan yhteydessä. Myös järjestelmä voi lähettää automaattisia viestejä osallistujan sähköpostiosoitteeseen.